Kaukana kotoa fillarin selässä
Vielä muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitella ajavani pyörällä yli sataa
kilometriä. Sama matka mikä tuntuu tarpeeksi tylsältä auton ratissa pitäisi
ajaa polkupyörällä. Mitä järkeä siinä on?
Siinä on mielestäni paljonkin järkeä.
Asiaa on vaikea selittää henkilölle joka ei pyöräile. Kaikkien epäilijöiden
pitäisi itse käydä kokemassa tien päällä pidempiä tai edes jonkin pituisia
reissuja pyörän selässä. Sähköpyörien yleistyessä ja halventuessa pitkien
matkojen taittaminen ei tuntuisi olevan enää este.
Fillarilla
maisemiin ja välietappeihin tulee kiinnitettyä aivan erilailla huomiota kun
näkymä ei vilise niin nopeasti ohi. Autolla liikkuessa yleensä haluaa välttää
turhia pysähdyksiä ja ABC-kylttejä. Pyörällä liikkuessa jalkautuminen tulee
ikään kuin automaattisesti kun juoma- ja muita taukoja täytyy pitää. Esim. aiemmin mainittujen kirkkojen pihoissa tulee usein pysähdyttyä, mm. vaivaisukot ovat tulleet pyöräilyn kautta tutuksi!
Ensimmäisellä yli 100 kilometrin fillarireissullani lähtökohdat eivät olleet parhaimmat. 8 m/s puhaltavan pohjoistuulen takia meinasin jättää reissun tekemättä. Ajopäivä kun oli lukittu ja suunniteltu niin en jättänyt sitä jääräpäänä tekemättä. 150 kilometrin jälkeen perillä oli kieltämättä voittajafiilis: kaikki uurastus oli sen arvoista.
Lähtisinkö samoissa olosuhteissa
ajamaan joskus toisen kerran?
Aivan varmasti lähtisin.
Ehkä matkapyöräilyssä kiehtoo juuri reissujen yllätyksellisyys ja niiden erilaisuus. Jokainen reissu on erilainen vaikka ajaisi juuri samaa tietä pitkin kohteeseen kuin aiemmin. Joskus pyörä liikkuu kuin itsestään. Joskus tuntuu, että kumit on tyhjänä(vaikkei ole). Perille saavuttaessa ei ehkä heti tee mieli pyörän selkään, mutta seuraavana päivänä mieli onkin jo kummasti muuttunut!
Kommentit
Lähetä kommentti