Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2020.

Maakuntahaasteen etappi nro 1, 29.5.2020, KESKI-SUOMI 216 km

Lähtö Aamu lähti käyntiin Seinäjoen Hyllykalliolla leivän ja mehun voimalla klo 7.30. Jonkun verran piti vielä haalia tavaroita kasaan. Mm. kännykän varavirtalähde on tärkeä värkki näillä pitkillä reissuilla. Vaikka Iphonen akku on talvella uusittu niin se ei silti tahdo riittää yli 8 tunnin reissuihin. Sportstrackerista luovuin pari vuotta sitten ja siirryin Stravaan. Kyllähän itse appi jonkun verran akkua syö kun on koko ajan päällä. Tarkoitus oli lähteä tasan klo 8. Noin 20 minuuttia meni yli. Noh, ei se ole aina niin tarkkaa. Hyvä tuplatsekata, että kaikki tärkeimmät varusteet tulee mukaan. Yhden CO2-varapatruunan jätin vahingossa kotiin. Olipahan edes yksi ylimääräinen mukana satulalaukussa. Saisi silti aina olla ainakin kaksi täyttä, nyt oli vain yksi vajaa ja yksi täysi. Reitin olin suunnitellut edellispäivänä valmiiksi: Alavus-Killinkoski-Haapamäki-Keuruu-Multia-Saarijärvi. Multian ja Saarijärven välillä olisi ollut useampi reittivaihtoehto, mutta ajattelin tällä kertaa a

Esivalmistelut kesän 2020 ensimmäiseen pyöräseikkailuun

Maakuntahaasteen 2020 ensimmäinen etappi: Keski-Suomi Huomenna perjantaina lähden polkemaan MAAKUNTAHAASTEEN 2020 ensimmäistä etappia, joka lähtee Seinäjoelta päättyen Saarijärvelle. Kyseessä on Keski-Suomen maakunta. Ensimmäinen viidestä maakunnasta, jonka aion pyörällä tänä kesänä ajaa. Olen ajanut Etelä-Pohjanmaalta Keski-Suomeen viisi kertaa aiemmin, mutta tällä kertaa reitti käy myös Haapamäen kautta Keuruulta ja sieltä pohjoisen suuntaan Saarijärvelle. Lisäkilometrejä tuosta Keuruulla käymisestä tulee reilut 50(lyhyempikin reitti on olemassa), kokonaiskilometrejä tulee näin ollen reilut 200. Aikaisemmin en ole 200 kilometriä kauramoottoripyörällä itse asiassa ylittänyt, joten ihan tässä jännittää miten mies ja pyörä kestää rääkin. Pitää muistaa etten ole huippu-urheilija enkä edes entinen sellainen. Pyörän huolto Valmistelut lähtee käyntiin pyörän tarkastuksella ja huollolla. Tälle kautta gravel-pyöräni mittariini on kertynyt reilut 600 km, joten uudet 32-milliset