Siirry pääsisältöön

Maakuntahaasteen etappi nro 2, 14.6.2020, POHJANMAA 245 km

 

Rannikolle pyörällä


Lauantai-iltana viimehetken tsekkaukset pyörään: Ilmanpaineet 5-6 bariin, satulalaukun tarkistus, lisää öljyä ketjuihin, takavalo satulaputkeen kiinni jne. Ennen nukkumaan menoa vielä pientä reitin suunnittelua.

Sunnuntaina aamulla kello herätti klo 7. Muistin, että kännykän akku oli illalla lähes tyhjä. Äkkiä lataukseen, lähtö olisi jo reilun tunnin päästä ja akku pitää olla mielellään täynnä. Sovin jo aiemmin pyöräseuran Markuksen kanssa tulevasta reissusta. Startti olisi Seinäjoen ABC:lla, josta lähdettäisiin Vaasan suuntaan klo 9. Aamiaiseksi leipää, kahvia ja mysliä. Näillä eväillä pärjäisi ainakin ensimmäiset 50 kilometriä hienosti. Tällä kertaa en laittanut vaakaputkilaukkua kiinni, joten banaanit, geelit, energiapatukat, varavirtalähde, laturin piuha ja kännykkä+lompakko piti saada mahtumaan ajopaidan takataskuihin. Vielä aurinkorasvaa iholle. Päivälle oli luvattu lähes 30 astetta lämmintä(!) ja sitten vaan matkaan.



Alkutaipaleella.


Edessä näkyy Seinäjoen ja Ilmajoen raja.

  
ABC:ltä olisi saanut vielä viime hetken evästäydennyksiä, mutta olin näköjään muistanut ottaa pullot täyteen ja muutkin tykötarpeet mukaan. Markus rullasi pihaan ja lähdimme siitä ajamaan kohti Vaasaa. Seinäjoelta Ylistaroon vievä tie on aina tympeä ajaa fillarilla, mutta nyt tie vaikutti mukavan rauhalliselta. Taisi Vaasan suuntaan menijät olevan vielä aamiaispöydissään. Levänneillä lihaksilla matka taittui kuin itsestään eikä aurinkokaan vielä paahtanut liikaa.


Pohjanmaan rajalla.

Ylistaron jälkeen taisin kertoa liian innoissani jotakin asiaa(hyvin tod. näk. pyöräilyyn liittyvää) Markukselle kun ajoimme Pohjanmaan rajapyykin ohi. Piti ajaa muutama kymmenen metriä takaisin ja ottaa valokuvatodiste maakuntakilvestä. Jossakin ennen Isoakyröä vaihdoimme reittiä kyröjoen toiselle puolelle ja huomasimme siinä olevan tuoretta asfalttia. Hyväpintainen tie motivoi aina pyöräilijää.


Kyrö distillery, Isokyrö.

 
Kyrö distilleryn vieressä oleva silta. Tällaisia riippusiltoja oli reitillä paljon.




Ensimmäinen stoppi pidettiin Kyrö Distilleryssä Isossakyrössä. Täällä tuli käytyä viimeksi tehdaskierroksella helmikuun puolella tutustumassa ruisviskin ja maailman parhaan ginin saloihin. Hieno paikka. Tehtaassa on tehty ennen tislaamotoimintaa mm. olttermanni-juustoa. Aurinko alkoikin jo mukavasti lämmittää kun pääsimme jatkamaan matkaa. Jatkoimme samaa reittiä rannikolle kyröjoen, joka kulki pohjoispuolta.
Vähäkyrö.
Hylätty rakennus Vähässäkyrössä. Vuosiluku näkyy vielä: 1937.


Vähäkyrön kirkon pihassa kahvia.

Kun lämpötila nousee ja pyörät pyörii niin nestettäkin kuluu. Seuraavana oli edessä Vähäkyrö, josta piti jo täydentää hieman juomista. Etsimme myös kahvilaa, josta olisi saanut kahvia. Emme sitä löytäneet, joten piti tyytyä Starbucksin kylmäkahviin. Hyvää ja piristävää sekin. Joimme kahvit varjoisella nurmella Vähäkyrön kirkon pihassa. En muista Vähäkyrössä oikeen käyneeni aiemmin, ehkä läpi olen saattanut joskus ajaa.



Jatkoimme samaa hyväksihavaittua joenvarsireittiä Vaasan suuntaan. Vaasaan ei ollut matkaa enää kuin vajaat 30 kilometriä ja matka tuntui kulkevan kevyesti. Perille Vaasaan saavuimme puolen päivän maissa. Itse asiassa tarkoitus ei ollut ajaa Vaasan keskustaan asti, mutta navigointini hieman petti ja ajoimme Palosaaren kaupunginosan läpi Raippaluodon suuntaan. Muutamien liikennevalostoppien jälkeen totesimme ettemme tule takaisin samaa reittiä. Liikennevaloissa pysähtely on aina turhauttavaa, myös pyöräilijälle. Esikaupunkialueen jälkeen tulikin jo Raippaluodon kyltti näkyviin, jota lähdimme seuraamaan.
Vaasan keskustan liepeillä, oikealla juna-asema.

Ennen Raippaluotoa pidimme vielä tienvarressa pienen tankkaustauon. Autoliikennettä alkoi olemaan selvästi enemmän. Taisi Suomen pisin silta kiinnostaa muitakin kuin vain meitä.
Rannikolle saavuttaessa sillan yli 80 metriä korkeat pylonit erottuivat jo kaukaa. Lähemmäksi tultaessa silta näytti epätodellisen korkealta. Tuuli alkoi myös puhaltamaan entistä kovemmin kun pääsimme sillan korkeimmalle kohdalle, joka on merenpinnasta mitattuna jopa 26 metriä. Viikko sitten tälle sillalle ei olisi ollut pyörällä mitään asiaa, tuuli puhalsi tuolloin yli 20 metriä sekunnissa.



Silta näkyvissä!
Mantereen puoleinen satama.
Näkymä sillan kannelta.


Kävimme lounaalla Berny's -ravintolassa saaren puolella. Muitakin lounastelijoita tuntui olevan runsaasti. Pizzat meni viimeistä palaa myöten, Markukselle olisi kuulemma mennyt toinenkin. Ravintolan yhteydessä oli jonkilainen info-piste, josta katsoimme saaren karttaa. Päätimme käydä vielä vähän matkaa saaren puolella ja lähteä sitten takaisin päin Etelä-Pohjanmaalle. Saaren koko tuli ainakin itselleni yllätyksenä kun kylttejä joihinkin "kyliin" oli merkattu yli 20 kilometrin päähän. 


Sillan näköalatasanteella.
Lounaaksi pizzaa että jaksaa!
Norra Vallgrund- satamaan oli yllättävän paljon matkaa, yli 10 kilometriä, pikkutietä pitkin matka tuntui pitkältä. Pienen juomatauon jälkeen aloimme suunnittelemaan paluureittiä Seinäjoelle. Alkuperäinen reittisuunnitelma olisi kulkenut Vähäkyröstä kautta Lehmäjoelle. Joenvarsi reitti tuntui silti sen verran hyvältä ajaa, että päätimme ajaa samoja jälkiä takaisin. Tällä kertaa näin. Onhan maisemat aina erilaiset toiseen suuntaan, vaikka reitti olisi sama.

Norra Vallgrund -satama.
Isokyrön kohdilla alkoi reisissä jo kunnolla tuntumaan. Lyhyempi reittivalinta oli mielestäni oikea päätös, Lehmäjoella poikkeaminen olisi pidentänyt reissua jonkun verran ja energiatasot alkoi olla loppumaisillaan. Ripeää vauhtia oli vaikeaa pitää yllä. Itsellä tuntui olevan pientä nestevajausta, vaikka jompi kumpi pulloista oli käytännössä koko ajan täynnä ja niitä tuli hörpittyä säännöllisesti. Ylistaron S-marketissa sain vielä loppumatkalle toisen pullon täyteen vettä ja alkoi reissun loppurutistus. Ajoimme vuorovedoin aina Kiikun ristetykseen yhdellä pienellä stopilla Teräsmäen kohdalla. Kiikun suoralla alkoi tuntumaan jo paremmalta ja lopun pystyikin vetämään ilman irvistelyjä maaliin.
Isokyrön kirkko.


2 maakuntaa ajettu, 3 jäljellä. 

Ei muuta kuin seuraavaa reissua suunnittelemaan!



Statistiikkaa:

Reitti: Seinäjoki-Ylistaro-Vähäkyrö-Isokyrö-Vaasa-Mustasaari-Raippaluoto-Mustasaari-Vähäkyrö-Isokyrö-Ylistaro-Seinäjoki

Reitin pituus: 245 km
Ajoaika:9:23:58
Kokonaisaika taukoineen: 12:15:21
Lähtö Seinäjoelta: n. klo 9
Perillä Seinäjolla:n. klo 20:30
Keskituntinopeus: 26,1 km/h
Nousumetrit: 794
Maksiminopeus: 63,7 km/h




Kommentit

  1. Seuraavan kerran kun eksytte Vaasaan ja raippaluotoon niin ajakaa loppuun asti. Kauneimmat maisemat ovat matkalla svedjehamnin kalasatamaan ja itse satama. Satamassa myös upea ravintola Ja korkea lintutorni.
    Lisätty merkki
    Lähellä paikkaa 7240 1008-1014, 65870 Mustasaari
    https://goo.gl/maps/TMoP3HDzUSQUeWcK9

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi pyörä!

NBD! Aiemmissa postauksissa mainittu pyöräkuume EI TODELLAKAAN laskenut. Niinhän siinä sitten kävi, että laitoin Divergen fillaritoriin ja yllättävän nopean yhteydenoton jälkeen vanha pyörä lähti Jyväskylän suuntaan. Mitäpä sitä enempää miettimään, pyörä kiertoon vaan! Syyskuun lopun lämpimät kelit ja maantiekauden jatkuminen lisäsi pyöräkuumetta entisestään. Vaihtoehtoina oli seuraavanlaisia hiilikuiturunkoisia pyöriä: - Canyon Endurance CF SL  - Cube Axial GTC Carbon - Cube Attain GTC Race Carbon - Specialized Tarmac SL6 Carbon - Specialized Roubaix - Trek Domane SL5 Hintahaarukka oli 2000-3000 euron välissä. Osasarjat kandidaateissa vaihtelivat Shimanon 105:stä Ultegraan. Ns. postimyyntipyörät(Canyon ja Cube) kiinnostivat hinnan takia. Toimitukset niissä olisivat olleet yksinkertaisesti liian pitkät, tälle kaudelle ei olisi ollut enää mitään mahdollisuutta päästä tien päälle, ehkä ei edes trainerille. Lisäksi Canyonista itselläni ei ole aiempaa kokemusta, Cubeja minulla on ollut jop

Miksi valitsin juuri gravel-pyörän?

Maantiepyöräily on koukuttava laji! Hommasin muutama vuosi sitten ensimmäisen maantiepyörän, jolla pääsin sisään maantiepyöräilyn ihmeelliseen maailmaan. Maastopyöräilyyn verrattuna ensimmäinen maantielenkki maantiepyörällä tuntui uskomattoman kevyeltä kun oli tottunut ajamaan aiemmin vain nappularenkaisella maasturilla. Ajoasento oli aluksi outo ja laji tuntui jopa liiankin erilaiselta mihin olin tottunut. Ensimmäiset minulle "pitkät" lenkit olivat alkuun n. 50 kilometrin mittaisia. Pikkuhiljaa sain psyykattua itseni myös pidemmille lenkeille. Maantiepyörässä ei ollut varsinaisesti mitään vikaa, se sopi vain lähinnä asfalttilenkeille. Mikä ihmeen gravel? Maantiepyörä sai lähteä. Uusi pyörä tulisi tilalle, mutta minkälainen? Maantiepyöräni ei mielestäni ollut tarpeeksi monipuolinen pitkille reissuille. Se ei olisi kestänyt kunnolla ylimääräistä lastia. Eihän yli 150 kilometrin reissulle voi lähteä vain yhdellä banaanilla. Tavaratelineiden kiinnityspisteitäkään o

Jatkuva pyöräkuume!

Pyöräily on välineurheilua? Miksi harrastajat hankkivat uusia pyöriä? Mikä vika vanhassa on? Miksi joillakin pyöräilijöillä on yli 5 fillaria tallissaan? Hyviä kysymyksiä. Väitän ettei moni harrastaja hommaa ultrakevyttä maantiepyörää tai täysjoustopyörää talliin pölyyntymään. Niillä ajetaan, niitä puunataan, niihin vaihdetaan osia ja niistä pidetään huolta. Voiko yhdellä pyörällä ajaa millä tahansa alustalla? Totta kai voi, eihän sitä kukaan estä. Jokainen tekee oman päätöksen pyörävalinnoistaan. En pidä itseäni superharrastajaksi pyöräilyn saralla, vaikka pyöräilen lähes joka päivä. Työmatkat kuljen aina pyörällä kun se on mahdollista. Kesät talvet. Pyörälenkillekin on päästävä, maakuntareissuista puhumattakaan. Minulla on toki muutakin elämää ja muitakin harrastuksia on kuin pelkkää pyöräilyä.  Jatkuva pyöräkuume on silti koko ajan päällä. Tällä hetkellä molemmat pyöräni on suhteellisen tuoreita, mutta nälkä kasvaa syödessä. Kaluston ja varusteiden hankkimisen osalta olen pyrki