Siirry pääsisältöön

Maakuntahaasteen etappi nro 3, 5.7.2020, PIRKANMAA 220 km



Virrat kutsuu

Tätä reissua olin jo jonkin aikaa suunnitellut, mutta lähtöpäivä ei ollut tiedossa. Heinäkuun ensimmäinen viikko alkoi epävakaissa sääolosuhteissa: pilvistä, tuulista, sateista, kylmää ja kaikkea siltä väliltä. Tuli jo kovasti kesäkuun helteitä ikävä.
Sunnuntaille oli luvattu kohtuullista säätä ilman sadetta. Perjantaina ajatus lähti ilmoille, että suorittaisen silloin kolmannen etapin Pirkanmaan suuntaan. Lauantaina aamupäivällä laitoin WhatsApp-viestin pyöräseuran porukalle olisiko innokkaita lähtijöitä. Kaksi lähtijää olisi mahdollisesti ollut, mutta ymmärrettävästi vuorokauden varoitusaika on liian lyhyt järjestellä asioita enkä sitten saanutkaan ketään pyöräilykaveriksi.

Sunnuntaiaamuna kello herätti klo 7:30. Niskasta kiinni ja aamiaiselle. Viime reissusta viisastuneena kännykän akku oli jo lataantunut yön yli. Piti vain vielä etsiä ajokamppeita ennen lähtöä, joista osa oli tietysti hukassa. Huoh. Edellisenä päivänä hain urheilujuomajauhetta, energiapatukoita yms. Ravinnepuoli oli siis ainakin valmiiksi tsekattu. Ajopaidan selän puolella on kolme taskua. Niihin mahtuu kännykkä+lompakko, varavirtalähde+piuha, 1-2 banaania, 2 energiapatukkaa.
Satulaan pääsin klo 9:30, puoli tuntia myöhässä. Itse asiassa mielestäni lähtöajankohdasta pitäisi aina pitää kiinni. Tämä reissu oli jo kolmas yli 200 kilometrin reissu ja tiesin sen kestävän koko päivän. Kotona olisi mukavampi olla ennen iltamyöhää. Vaikka itse ajaminen kulkisi jouhevasti ja hyvällä keskituntinopeudella, yllättäviä viiveitä voi tulla taukopaikoilla tai pyörän teknisten murheiden takia.

Lentokoneiden varalaskupaikka, Alavus.

Reitti oli selvillä, ainakin osittain. Lähdin Kuortaneen suuntaan ja siitä olisi tarkoitus ajaa 66-tietä Alavuden kautta aina Virroille saakka. Stoppeja harvakseltaan, mutta aina tarvittaessa. Kymmenisen kilometriä ennen Kuortanetta huomasin edessä ajavan maantiepyöräilijän, jonka sain pikkuhiljaa kiinni. Tietysti piti kysellä minne kaveri oli menossa. Selvisi, että pyöräilijä oli matkalla Kyyjärvelle Alajärven kautta ja kaiken lisäksi vielä puolituttu entisestä työpaikastani. Kuortaneen Nesteellä pidimme pienen tauon ja annoin vielä muutaman vinkin Kyyjärven suuntaan. Tulin viikko sitten Lappajärven suunnasta Seinäjoelle juuri sieltä päin ja Kyyjärvellä suunnalla on tullut jo aiemmin pyöräiltyä.
Ennen lähtöä tuli vielä eläköitynyt mies juttelemaan pyöräilystä. Oli kuulemma pyöräilyn avulla laihduttanut 30 kiloa ja maantiekilometrejä oli tullut yli 100.000(!) 10.000 kilometriä per kausi. Kunnioitettava saavutus.
Pyöräilyä ei ole ikinä liian myöhäistä aloittaa.

Äskettäin palaneen Alavuden nuoriseurantalon rauniot.

Alavuden suuntaan lähdettäessä tuulensuunta oli hieman kääntynyt vastaiseksi, joka hieman söi motivaatiota ja keskituntinopeutta. Pääsin silti ihan mukavasti Jokivarren lähistölle, jossa pidin puolen tunnin tauon. Mustikkapiirakan ja mehun voimalla jaksaisi taas pyörittää kampia. Hienoa, että tuttuja asuu tuolla suunnalla. Juuri ennen takaisin 66-tielle liittymistä bongasin kangasmaastoisen frisbee golf-radan. Tänne pitää ehdottomasti tulla heittämään kiekkoja seuraavalla käynnillä.

Pirkanmaan rajalla.

Jokivarrelta Pirkanmaan rajalle ei itse asiassa ole kovin pitkä matka. Ruuhkainen tie tai enemmänkin läheltä ohittavat autot meinasi syödä hieman miestä. Lomalaisia taisi olla suurin osa autoilijoista ja mukana myös muutama karavaanari. Olen huomannut huolestuttavan piirteen suomalaisessa autoilukulttuurissa: jatkuva kiire viikonloppuisin. Herää kysymys mihin ihmisillä on viikonloppuna niin kiire, että pitää tehdä hengenvaarallisia ohituksia? En tarkoita polkupyörälijöiden ohituksia vaan myös toisten autojen ohituksia. Pakko on päästä ohi vaikka ohituspaikka on huono. Jotenkin kyseisistä autoilijoista tulee mieleen sellainen ihminen, joka kaupan kassajonossakin hengittää niskaan(ilman ajankohtaista turvaväliä) eikä tajua sitä ettei kaupasta pääse yhtään aiemmin pois vaikka kuinka olisi lähempänä seuraavaa asiakasta.

Taustalla Keiturinsalmen rautatiesilta(ei enää käytössä).

Virroilla suunnistin muutaman mutkan kautta Laivarantaan, jossa pidin hieman pidemmän tauon. Baarpuuri-ravintolassa riitti porukkaa vaikkei sää ollut helteinen. Päätin silti tilata ruokaa, jonkun verran sitä saisi toki odotella. Hyvät hampurilaiset, voin suositella.
Paluumatka starttasi klo 16. Kävin vielä perinnekylässä ottamassa muutaman kuvan ja Herraskosken kanavankin yli pääsi kätevästi kulkemaan.

Laivaranta.


Perinnekylän hieno tuulimylly.

Moottorivene kanavassa.

Virrat jäi taakse ja paluumatka alkoi. Kihniö oli seuraava välietappi. Pienempiäkin teitä pitkin olisi päässyt kääntymään Seinäjoen suuntaan jo aiemmin, mutta päätin ajaa Kihniölle asti. Itse asiassa toinen juomapullo tarvitsi jo täydennystä joten kauppaan tai huoltoasemalle olikin jo tarve pysähtyä. Kihniöllä pysähdyin markettiin, josta löytyi gatorade-juomaa. Sitä ei meinaa löytyä joka paikasta ja hapokkaat juomat tahtovat paisua ikävästi omasta juomapullosta. Juttelin siinä myös kauppiaan kanssa, joka kertoi harrastavansa läskipyöräilyä. Olihan Kihniön kumpuilevat maastot juuri oikeanlaiset siihen touhuun.
Kihniön rajalla.

Kihniön kirkko.

Kihniön palveluita.

Kihniöltä Seinäjoen suuntaan löytyivätkin kätevästi suuntaviitat eikä tarvinut sen kummemmin navigoida. Sekin on joskus tympeää hommaa puoliväsyneenä. Kihniön ja Peräseinäjoen väli on erittäin harvaan asuttua seutua ja maantiepyöräilijän näkövinkkelistä hieman tylsääkin ajamista. Paljon metsää ja soita ympärillä eikä ihmisiä tai taloja juuri missään. Keskituntinopeus tuntui silti parantuvan loppua kohti. Ehkä myötätuuli antoi pienen "lisäboostin" lopussa. Muistaakseni ajoin Kihniöltä yhdellä istumalla Seinäjoelle ilman taukoja.

Peräseinäjoen kirkko.


Perillä kotona Seinäjoella tasan klo 20. Ei mennyt kauaa siitä kun sade sitten alkoi, ehdin juuri ja juuri kuivin kamppein kotiin.
Ripeämpi loppukiri siis kannatti!


Statistiikkaa:

Reitti: Seinäjoki-Kuortane-Alavus-Virrat-Kihniö-Peräseinäjoki-Seinäjoki

Reitin pituus: 220 km
Ajoaika:7:51:48
Kokonaisaika taukoineen: 10:35:15
Lähtö Seinäjoelta: klo 9:30
Perillä Seinäjolla:n. klo 20:00
Keskituntinopeus: 28 km/h
Nousumetrit: 1331
Maksiminopeus: 60,1 km/h
Sää: Puolipilvinen + 18 astetta, lounaasta puhaltava tuuli ~4 m/s



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi pyörä!

NBD! Aiemmissa postauksissa mainittu pyöräkuume EI TODELLAKAAN laskenut. Niinhän siinä sitten kävi, että laitoin Divergen fillaritoriin ja yllättävän nopean yhteydenoton jälkeen vanha pyörä lähti Jyväskylän suuntaan. Mitäpä sitä enempää miettimään, pyörä kiertoon vaan! Syyskuun lopun lämpimät kelit ja maantiekauden jatkuminen lisäsi pyöräkuumetta entisestään. Vaihtoehtoina oli seuraavanlaisia hiilikuiturunkoisia pyöriä: - Canyon Endurance CF SL  - Cube Axial GTC Carbon - Cube Attain GTC Race Carbon - Specialized Tarmac SL6 Carbon - Specialized Roubaix - Trek Domane SL5 Hintahaarukka oli 2000-3000 euron välissä. Osasarjat kandidaateissa vaihtelivat Shimanon 105:stä Ultegraan. Ns. postimyyntipyörät(Canyon ja Cube) kiinnostivat hinnan takia. Toimitukset niissä olisivat olleet yksinkertaisesti liian pitkät, tälle kaudelle ei olisi ollut enää mitään mahdollisuutta päästä tien päälle, ehkä ei edes trainerille. Lisäksi Canyonista itselläni ei ole aiempaa kokemusta, Cubeja minulla on ollut jop

Miksi valitsin juuri gravel-pyörän?

Maantiepyöräily on koukuttava laji! Hommasin muutama vuosi sitten ensimmäisen maantiepyörän, jolla pääsin sisään maantiepyöräilyn ihmeelliseen maailmaan. Maastopyöräilyyn verrattuna ensimmäinen maantielenkki maantiepyörällä tuntui uskomattoman kevyeltä kun oli tottunut ajamaan aiemmin vain nappularenkaisella maasturilla. Ajoasento oli aluksi outo ja laji tuntui jopa liiankin erilaiselta mihin olin tottunut. Ensimmäiset minulle "pitkät" lenkit olivat alkuun n. 50 kilometrin mittaisia. Pikkuhiljaa sain psyykattua itseni myös pidemmille lenkeille. Maantiepyörässä ei ollut varsinaisesti mitään vikaa, se sopi vain lähinnä asfalttilenkeille. Mikä ihmeen gravel? Maantiepyörä sai lähteä. Uusi pyörä tulisi tilalle, mutta minkälainen? Maantiepyöräni ei mielestäni ollut tarpeeksi monipuolinen pitkille reissuille. Se ei olisi kestänyt kunnolla ylimääräistä lastia. Eihän yli 150 kilometrin reissulle voi lähteä vain yhdellä banaanilla. Tavaratelineiden kiinnityspisteitäkään o

Jatkuva pyöräkuume!

Pyöräily on välineurheilua? Miksi harrastajat hankkivat uusia pyöriä? Mikä vika vanhassa on? Miksi joillakin pyöräilijöillä on yli 5 fillaria tallissaan? Hyviä kysymyksiä. Väitän ettei moni harrastaja hommaa ultrakevyttä maantiepyörää tai täysjoustopyörää talliin pölyyntymään. Niillä ajetaan, niitä puunataan, niihin vaihdetaan osia ja niistä pidetään huolta. Voiko yhdellä pyörällä ajaa millä tahansa alustalla? Totta kai voi, eihän sitä kukaan estä. Jokainen tekee oman päätöksen pyörävalinnoistaan. En pidä itseäni superharrastajaksi pyöräilyn saralla, vaikka pyöräilen lähes joka päivä. Työmatkat kuljen aina pyörällä kun se on mahdollista. Kesät talvet. Pyörälenkillekin on päästävä, maakuntareissuista puhumattakaan. Minulla on toki muutakin elämää ja muitakin harrastuksia on kuin pelkkää pyöräilyä.  Jatkuva pyöräkuume on silti koko ajan päällä. Tällä hetkellä molemmat pyöräni on suhteellisen tuoreita, mutta nälkä kasvaa syödessä. Kaluston ja varusteiden hankkimisen osalta olen pyrki