Siirry pääsisältöön

Maakuntahaasteen etappi nro 3, reitin suunnittelua



Seuraava pyöräilyseikkailu

Kolme maakuntaa jäljellä: Satakunta, Pirkanmaa ja Keski-Pohjanmaa. Missään näistä en ole kunnolla pyörällä aiemmin käynyt. Keski-Pohjanmaan raja on kauimpana näistä kolmesta: n. 100 kilometriä Seinäjoelta pohjoiseen. Kahden muun maakunnan rajat ovat parikymmentä kilometriä lähempänä. Periaatteessa ei ole väliä minne suuntaan seuraavaksi, mutta ajattelin ottaa seuraavaksi käsittelyyn Pirkanmaan.

Pirkanmaasta tulee ensimmäisenä mieleen Tampere. Tekisi kyllä mieli käydä siellä, mutta suuntaansa tulee matkaa 180 kilometriä(!). Ehkä jonakin toisena kesänä sitten. Virrat on lähempänä ja on hieno pitäjä. Taidanpa suunnata Virroille. Itse asiassa Killinkoskella käydessäni kävin jo rajalla, mutta tällä kertaa voisin käydä ihan kaupungin keskustassa asti.

Virroille menee mukavia pikkuteitä mm. Alavuden ja Peräseinäjoen kautta. Reitti voisi kulkea jompaa kumpaa pitkin Virroille ja toista reittiä takaisin.


Reitti saattaa vielä muuttua, mutta alustavasti se voisi olla Seinäjoki-Kuortane-Alavus-Virrat-Kihniö-Kalakoski-Peräseinäjoki-Seinäjoki. Kilometrejä tulisi reilut 200. Alavuden suunnalla tuli pyöräiltyä jo Keski-Suomen reissulla, mutta tällä kertaa reitti menisi Kuortaneen kautta Alavudelle ja siitä etelän suuntaan Virroille. "Tankkauspaikkoja" on Kihniölle saakka säännöllisesti, sen jälkeen harvemmin. Pääasia ettei tarvitsisi ajaa ruuhkaisilla isoilla teillä kuten E12-tietä välillä Parkano-Jalasjärvi.

Tämän kolmannen maakuntahaasteen etapin ajopäivä on vielä päättämättä, mutta luulisin saavani senkin kohta lukittua. Kelit ainakin suosii pyöräilijää. Tietysti pitää vielä kysyä seuralta pääsisikö joku mukaan, toivottavasti pääsee.

Ei muuta kuin pyörän ketjuja pesemään!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Maakuntahaaste 2020 ajettu! Loppuyhteenveto

Se oli siinä! 5 reissua, yli 1100 poljettua kilometriä, täysin tuntemattomia paikkoja, hienoja ihmisiä, hienoja maisemia, reitin suunnittelua, pyörän huoltoa, pyörän säätöä, kateissa olevien pyöräkamojen etsimistä, elektronisten laitteiden latausta, tankkausta, lihaskipuja, navigointia, eksymistä yms. yms. Maakuntahaaste on todellakin antanut enemmän mitä se on ottanut. Olen saanut uusia kokemuksia pyöräillessäni Länsi-Suomen maakunnissa. En tietenkään voi laittaa maakuntia paremmuusjärjestykseen, mutta alla muutamia mietteitä kaikista viidestä reissusta: 1. KESKI-SUOMI 29.5.2020, 216 km, keskituntinopeus 25,6 km/h - Ylämäkeä ylämäen perään, onneksi myös alamäkiä. - Haapamäen asemanseutu reitin ehdoton "helmi", alueen historia on erityisen kiinnostava. - Etelä-Pohjanmaahan verrattuna Keuruulla todellakin huomaa olevansa Keski-Suomessa(järvet, maastot, murre). - Reilun 20 kilometrin mittaisella kelirikkoisella hiekkatiellä sai jännittää kestääkö renkaat loppuun saakka.   2. PO...

Maakuntahaasteen etappi nro 3, 5.7.2020, PIRKANMAA 220 km

Virrat kutsuu Tätä reissua olin jo jonkin aikaa suunnitellut, mutta lähtöpäivä ei ollut tiedossa. Heinäkuun ensimmäinen viikko alkoi epävakaissa sääolosuhteissa: pilvistä, tuulista, sateista, kylmää ja kaikkea siltä väliltä. Tuli jo kovasti kesäkuun helteitä ikävä. Sunnuntaille oli luvattu kohtuullista säätä ilman sadetta. Perjantaina ajatus lähti ilmoille, että suorittaisen silloin kolmannen etapin Pirkanmaan suuntaan. Lauantaina aamupäivällä laitoin WhatsApp-viestin pyöräseuran porukalle olisiko innokkaita lähtijöitä. Kaksi lähtijää olisi mahdollisesti ollut, mutta ymmärrettävästi vuorokauden varoitusaika on liian lyhyt järjestellä asioita enkä sitten saanutkaan ketään pyöräilykaveriksi. Sunnuntaiaamuna kello herätti klo 7:30. Niskasta kiinni ja aamiaiselle. Viime reissusta viisastuneena kännykän akku oli jo lataantunut yön yli. Piti vain vielä etsiä ajokamppeita ennen lähtöä, joista osa oli tietysti hukassa. Huoh. Edellisenä päivänä hain urheilujuomajauhetta, energiapatukoita yms. R...

Maakuntahaasteen viimeinen etappi 6.9.2020, SATAKUNTA 205 km

Nokka kohti etelää! Edellisessä postauksessa mainitsin etten tiennyt milloin saisin viimeisen etapin ajettua. Perjantaina tuli ajatus lähteä matkaan sunnuntaina. Lauantaina sitten pakkailin jo pyöräilyvarusteita ja rasvailin ketjua. Lähtö olisi aamusta klo 9. Olen käynyt ajamassa kesällä pari kertaa ns. sunnutaisatasen maantieporukkalla ja nytkin oli mielessä lähtisinkö ajamaan vain tuon satasen lenkin. Alkumatkan suunta Karvialle oli kuitenkin sama niin ajoin ryhmässä Koskenkorvalle ja jatkoin siitä "soolona" Kurikkaan. Porukka-ajot on aina mukavia kun saa vaihtaa ajatuksia muiden pyöräilijöiden kanssa ja varsinkin jonon peräpäässä ilmanvastus tuntuu niin olemattomalta, että matka taittuu kuin itsestään.   Ravitseva aamiainen Sunnuntaina aamusta kello herätti jo seitsemältä kun piti tsekata vielä tarvittavat kamppeet. Hukassa oli mm. irtolahkeet. Kaikki kuitenkin löytyi. Tällä kertaa lähdin matkaan kevyemmällä varustuksella ilman vaakaputkilaukkua. Kaikki tavara(kännykkä, ba...